Siikaceviche juhlakauteen

Juhlakautena ravintola-asiakkaiden hurmaaminen vaatii keittiöltä enemmän. Perinteinen graavi ja sokerisuolattu siika ovat asiakkaille mieleen, ja ravintoloiden on helppo myydä niitä. Ehdotamme perinteisten versioiden rinnalle poltettua pikaceviche-siikaa.

Julkaistu

Kuvat

Kespro

Suomalainen kasvatettu siika on ekologinen valinta, ja se on myös WWF:n kalaoppaan vihreällä listalla. Kasvatettua kalaa nostetaan ja perataan aina kysynnän mukaan. Kalan ruokinnan ja kasvatuksen avulla saavutetaan hyötyjä, joiden ansiosta siioissa ei ilmene mudan makua.

Kasvatettuun kalaan verrattuna merialueilta pyydetty siikasaaliis on usein vaellussiikaa, joka luokitellaan erittäin uhanalaiseksi. Myös kanadalaista siikaa hankittaessa on syytä varmistaa, ettei kalaa ole pyydetty alueilta, jossa se on uhanalaista. Villisiikakantojen tilassa on suurta vaihtelua eri järvien välillä. Kalatukku Erikssonilla kanadalaistenkin siikojen kalastusalue varmistetaan huolellisesti.

Poltettua siikaa, punajuuri-aiolia ja rapeaa mallasta

Leikittele kastikkeiden värimaailmoilla ja saat persoonallisia vivahteita kastikkeeseen. Annospaloina suolattu siika marinoituu minuutissa oliiviöljystä ja sitruunamehusta sekoitetussa cevicheliemessä. Polta siian pinta polttimella. Sitruunankuorella maustettu hernetahna tuo annokseen mukavaa rasvaisuutta. Punajuuri- ja sahramiaioli täyteläistää makumaailmaa ja tuo näyttävyyttä, rapeaksi paahdettu mallas rakennetta.


  1. Rakenna moderni graavisiika-annos hyödyntämällä pikacevichen makumaailmaa.
  2. Värjää perinteinen aioli erilaisilla mausteilla ja juuresmehuilla.

Juomasuositus

21671226 Weingut Steinmühle Osthofener Riesling, Rheinhessen, Saksa

Pienen luomutalon tyylikäs Riesling, joka on tehty valikoiduista, Osthofenin kylän rypäleistä. Raikkautta ja hapokkuutta tukemaan sitruksista cevicheä ja aiolia. Kehittyneitä hedelmäisiä ja ryhdikkäitä aromeja tasapainottamaan poltetun pinnan tuomia makumaailmoja.

Tuotteet

  • 21506152 Menu Siikafilee n. 2,5 kg nypitty suomustettu jäitetty
  • 21506148 Menu Siikafilee n. 1 kg nypitty suomustettu pa
  • 21593184 Eriksson graavisiikaviipale 5 x n. 1 kg pa
  • 21593519 Eriksson siikafile suomalainen nypitty n. 1 kg vakuumi pa

Siikaceviche lautasannos Lautanen: Figgjo Verde

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä