Suolaamalla uutta twistiä annoksiin

Suolalla maustaminen tai kypsentäminen on aina ollut osa ravintolaruokien valmistamista. Persoonallisella suolaamisella tai raaka-aineen käsittelyllä voi luoda omanlaisensa kokemuksen annokseen, josta asiakas on valmis maksamaan.

Julkaistu

Teksti

Kespro

Kuvat

Kespro

Kalan graavaamisessa muista liikeidea kokonaisuutena

Graavaa kala käyttämällä 30-40 g karkeaa merisuolaa kalakiloa kohti. Suolan lisäksi lisää liikeideaan ja menun kokonaisuuden kannalta intensiivisesti annoksen makumaailmaa täydentäviä mausteita ja sokeria.

Mausteet kannattaa hieroa huolella suolan kanssa, jotta esimerkiksi tillin ja sitruunan kuorien rakenne avautuu ja maut vapautuvat sekä maustavat kalan. Tällä pienellä kikalla nostat graavaamisen uudelle tasolle.

lanseeraus 2-22 kädentaidot1 0026 Vinkki! Anna tuotteiden graavautua 10-24 tuntia, jonka jälkeen pyyhi ylimääräinen suola pois.

Ostoslistalle:

Kalan sokerisuolaaminen

Valmista näin:

  1. Sekoita saman verran suolaa ja sokeria. Peitä siikafileet kauttaaltaan suola-sokeri seoksella ja anna sokerisuolaantua 20-30 minuuttia.
  2. Huuhtele ja kuivaa.
  3. Nahan voi paahtaa kevyesti kaasupolttimella ennen tarjoamista. Jos kala on paksumpi, (esim. kirjolohi) kannattaa suolausaikaa pidentää.


lanseeraus 2-22 kädentaidot1 0058

Ostoslistalle:

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä