Artesaanipizzoja vuorokauden ympäri Fizza-automaateista

Fizzan pizza-automaatit ovat herättäneet katukuvassa ihmetystä ja ihastusta. Pizza-automaatteja on jo kymmenkunta ympäri Suomea, ja määrä kasvaa jatkuvasti.

Julkaistu

Teksti

Maarit Seeling

Kuvat

Sabrina Bqain

Suomen ensimmäinen pizza-automaatti alkoi paistaa italialaisherkkuja nälkäisille pääkaupunkiseutulaisille Kauniaisissa tammikuussa 2021. Uuden ajan ihme päätyi valtakunnan uutisiin asti.

”Fizzan ideana on tarjota kuluttajille tuoreita artesaanipizzoja vuorokauden jokaisena tuntina. Pizzat paistuvat automaatissa kolmessa minuutissa kotiin vietäviksi. Toistaiseksi myynti on sujunut yli odotusten”, Fizzan toimitusjohtaja ja idean isä, ranskalaissyntyinen Alexandre Benjamin kertoo.

Liikeidea löytyi pari vuotta sitten, kun Benjamin oli lomamatkalla synnyinmaassaan. Ranskan kansallispäivänä heinäkuussa kaikki ruokapaikat tuntuivat olevan kiinni. Benjamin ja hänen suomalainen vaimonsa Saija alkoivat tuskastua.

Tilanteen pelasti netistä löytynyt pizzapaikka, joka osoittautuikin automaattikioskiksi. Benjamin näki markkinaraon: Muutamassa Euroopan maassa, erityisesti Ranskassa, automaattipizzat ovat jo arkea, mutta Suomessa vastaavaa ei ollut vielä tarjolla. Puoli vuotta myöhemmin oli.

MN0522 Artesaanipizzoja 002 Tuore artensaanipizza saapuu automaatista kolmen minuutin sisällä tilauksesta.

Suomalaiset ovat tottuneita teknologiaan, joten uskon, että automaattiset pizzakioskit menestyvät täällä.
Alexandre Benjamin, Fizza

Yhteistyöllä ketjuksi

Pizza-automaattimarkkinat ovat kehittyneet viime vuosina nopeasti. Pelkästään ruoastaan tarkassa Ranskassa on jo pitkälti toista tuhatta automaattia.

Kespro on toiminut Fizzan yhteistyökumppanina lähes alkumetreiltä lähtien. Kespro toimittaa Fizzalle ja sen franchising-kumppaneille pizzan valmistusta varta vasten tarkoin mietityt ja räätälöidyt raaka-aineet. Fizza kouluttaa jokaisen sopimusyrittäjän omassa keittiössään talon tavoille, minkä jälkeen myös yrittäjät solmivat asiakassuhteen Kesproon.

”Yhteistyön ansiosta olemme pystyneet laajentamaan omaa toimintaamme hyvin nopealla aikataululla Uudellamaalla uusiin kioskeihin sekä sopimusyrittäjien kautta muualle Suomeen. Saamme vuorokauden sisään Kespron online-palvelusta tilaamamme tuotteet eri toimipisteisiin. Toiminnan kannalta on eduksi, kun samalta tavarantoimittajalta voi tilata kerralla kaiken tarvittavan mihin kellonaikaan tahansa. Samalla varmistamme, että ketjun tuotteet pysyvät laadukkaina”, Benjamin sanoo.

Fizzan ja Kespron keittiöpäälliköt kehittelevät yhdessä myös uusia reseptejä Kespron tuotekehityskeittiössä Foodsterissa. Viimeisimpänä tuoteuutuutena Benjamin mainitsee kuukauden pizzaksi nimetyn, syksyisen La Forestan, joka on ainutlaatuinen herkku- ja metsäsienien sekä wasabimajoneesin yhdistelmä. Valikoimiin kuuluu jo kasvispizza, vegaanipizza ja gluteeniton vaihtoehto.

MN0522 Artesaanipizzoja 003 Fizza ja Kespron keittiöpäälliköt kehittelevät yhdessä uusia Fizza-reseptejä.

Tarkkaa käsityötä

Fizzan omat keittiötilat sijaitsevat Vantaan Koivuhaassa. Pizzataikinat valmistetaan käsityönä, ja pizzapohjat esipaistetaan keskuskeittiössä.

Valmis taikina saa ensin kaksi vuorokautta aikaa tekeytyä maistuvaksi ja ilmavaksi. Kokki lisää pizzojen päälle vielä tuoreaineet, minkä jälkeen paistamista vaille valmiit pizzat kuljetetaan kylmäkuljetusautoilla automaattikioskien kylmiöihin myytäväksi.

Hygieniaketju on katkeamaton. Jokainen pizza saa automaatissa aikaleiman. Jos tuotetta ei ole ostettu kolmessa vuorokaudessa, automaatti poistaa sen myynnistä. Näin asiakas voi olla varma, että pizza on taatusti tuore. Pizzan voi myös tilata ennakkoon automaattiin älylaitteelle ladattavalla sovelluksella.

Benjamin kuvailee automaatista höyryävän lämpiminä asiakkaalle pullahtavia pizzoja käsityön ja teknologian hedelmäksi.

”Asiakaslupauksemme on tarjota asiakkaille tuore artesaanipizza kolmessa minuutissa vuorokauden jokaisena hetkenä. Suomalaiset ovat tottuneet teknologiaan, joten uskon, että automaattiset pizzakioskit menestyvät täällä.”

MN0522 Artesaanipizzoja 004 Fizzan toimitusjohtaja Alexandre Benjamin sai idean pizza-automaateista Ranskassa muutama vuosi sitten.

Fizza Oy

  • Perustettu vuonna 2020. Ensimmäinen Fizza-automaatti aloitti toimintansa tammikuussa 2021 Kauniaisissa.
  • Fizza-automaatteja on Uudellamaalla yhteensä jo seitsemän, ja lisäksi samalla konseptilla toimiva franchising-ketju on levittäytynyt Ouluun, Lappeenrantaan ja Vaasaan.
  • Fizza on käynnistänyt toiminnan myös Ruotsin ja Tšekin markkinoilla huhtikuussa 2022.
  • Yhtiö työllistää kymmenen henkilöä.


Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä