Äyriäisillä vaihtelua ruokalistaan

Kespron ja Kalatukku E. Erikssonin monipuolinen äyriäisvalikoima tarjoaa Kespron asiakkaille mahdollisuuden tuoda uutta twistiä ruokalistoille.

Julkaistu

Teksti

Kespro

Kuvat

Kespro

Äyriäisvalikoima on vahva läpi vuoden. Rapuja, simpukoita ja hummereita saa niin tuoreena kuin pakastettuna, tarpeen mukaan. Merenelävät kasvatetaan ja pyydetään niille parhaiten sopivilla merialueilla, ja ne tuovat aina raikkaan tuulahduksen kotivesiltään.

Sertifioituja, kestävästi kalastettuja

Meren antimien yhteydessä puhutaan kahdesta luotettavasta sertifioinnista, jotka kertovat ketjun joka portaalla tehdystä työstä. MSC-sertifikaatti myönnetään kestävästi kalastetuille kaloille ja mereneläville, ja ASC-sertifikaatin saavat ehtojen mukaan kasvatettu kala ja merenelävät. ASC-sertifikaatin tavoitteena on pienentää kalankasvatuksen ympäristövaikutuksia.

Kalatukku E. Erikssonin filosofiaan kuuluu, että se pyrkii aina tarjoamaan sertifioidun tuotteen. Usein se onnistuu ensimmäisenä Suomessa. Sertifioiduista tuotteista kannattaa kertoa myös omille asiakkaille.


Jättikatkarapuvarras

Jättikatkarapuvarras Kesän helpoin grillivarras, valmiina pakkasesta.

Kuoripäällinen jättikatkarapu

Kuoripäällinen jättikatkarapu Valitse näyttävä kuorellinen jättikatkarapu tai helppo ratkaisu, kuorittu jättikatkis. Kuori muuttuu grillissä hehkuvan punaiseksi.

Jättikatkarapu

Jättikatkarapu Suomeen tulee kesäksi ensi kertaa kokonaista ASC-sertifioitua jättikatkarapua. Helppo ja hyvä grillattava vaatii rinnalleen vain aiolin tai yrttikastikkeen.

Kuningasrapu

Kuningasravun jalka Jäämeren herkku kuuluu leimallisesti Pohjolan makuihin. Keittäminen vie vain 10–15 minuuttia.

Osteri Gillardeau

Osteri Gillardeau Kalatukku E. Erikssonin valikoimassa on yli 40 eri osterilajiketta Ranskasta, Hollannista, Portugalista, Irlannista, Englannista, Tanskasta ja Ruotsista. Maista Merroir – laatu- ja makuerot kasvualueen mukaan. Merialueiden makuerot tulevat ostereissa hienosti esiin, koska ne nautitaan yleensä raakana. Kokeile rohkeasti ja löydä ravintolanne suosikki.

Partaveitsisimpukka

Partaveitsisimpukka MSC-sertifioitu partaveitsisimpukka sopii hyvin grilliin. Se on mieto ja ottaa makua helposti; grillaa sellaisenaan ja mausta yrttiöljyllä jälkikäteen.

Kampasimpukka, kokonainen

Kampasimpukka Klassikkoherkku taipuu moneen. Tarjolla on myös puhdistettu kampasimpukka.

Keitetty tuore hummeri

Keitetty tuore hummeri Kesämenusi kuningas? Gratinoi grillissä kesän näyttävin tarjoilu.

Keitetty kuningasravun koipi

Keitetty kuningasravun koipi Perinteiseen norjalaiseen tapaan merivedessä keitetty kuningasravun liha on helposti käyttöönotettava. Maku on lempeä, makea ja aromikas.

Keitetyt meriravut

Keitetyt meriravut Meriravut tulevat Göteborgin alueelta läpi vuoden, ja ne myydään tuorekeitettyinä. Grillaa sellaisenaan tai puolita ja gratinoi.

Hyödynnä koko laaja valikoima ja tarjoa unohtumattomia grillielämyksiä!

Osta ja kokeile!

Saatavana Kesprosta, myös noutotukuista:

  • 21486916 Eriksson Kuningasravunkoipi keitetty pakaste
  • 21685561 Eriksson MSC kampasimpukanliha 1 kg pakaste
  • 21593542 Eriksson Hummerinkuori kokonainen & raaka 11,35 kg pakaste
  • 21593536 Eriksson Jättikatkaravun pyrstö keitetty ASC 16-20 750 g pakaste
  • 21602314 Eriksson Jättikatkaravun pyrstö kuorittu ASC 8-12 750 g pakaste
  • 21592857 Eriksson Jättikatkaravun pyrstö kuorittu ASC 16-20 750 g pakaste
  • 21593535 Eriksson Jättikatkaravun pyrstö kuorittu ASC 26-30 750 g pakaste
  • 21602313 Eriksson Jättikatkarapuvarras ASC 10x80 g pakaste
  • 21602316 Eriksson Katkarapu kokonainen 70–90 n. 5 kg pakaste
  • 21593539 Eriksson Sinisimpukka kokonainen keitetty ASC 800 g pakaste]
  • Eriksson Elävä partaveitsisimpukka 1 x n. 1 kg MSC
  • Eriksson Osteri 12 kpl/ltk
  • Eriksson Kuningasravunkoipi raaka 5 kg ltk
  • Eriksson Kokonainen jättikatkarapu ASC pakaste
  • Eriksson Jättikatkarapu kokonainen päätön
  • Eriksson Kokonainen kampasimpukka tuore
  • Eriksson Hummeri kokonainen keitetty tuore
  • Eriksson Merirapu kokonainen keitetty tuore

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä