Elite: "Maailmalla on kiire, meillä ei"

Helsinkiläinen Elite on pitänyt pintansa yli 90 vuotta. Sijainti Taitelijakoti Lallukan naapurissa on tehnyt siitä kulttuuri- ja taiteilijaravintolan, jota töölöläiset rakastavat sukupolvesta toiseen.

Julkaistu

Teksti

Anna-Kaisa Asuja

Kuvat

Miika Kainu

Sisältö edellyttää evästeiden hyväksymisen

Jos haluat nähdä tämän sisällön, siirry evästeasetuksiin hyväksymään evästeet.

Maailmalla on aina niin kiire, meillä ei. Eliten slogan loistaa lakanassa, joka on ripustettu talon ympärille pystytettyihin rakennustelineisiin. Vuonna 1938 valmistuneessa Reitzin talossa tehdään parhaillaan kattoremonttia.

MN 3 24 Asiakascase Elite 2 Annokset kulkevat yläkerran keittiöstä ruokahissillä saliin.

Slogan kertoo Elitestä kaiken oleellisen. Ravintoloita tulee ja menee, se kuuluu alan luonteeseen, mutta jotkin klassikot pitävät pintansa. Ne ovat vakiinnuttaneet paikkansa niin, että niiden täytyy vain luottaa omaan tekemiseensä ja pitäytyä siitä. Elitessä se tarkoittaa miljöön ja asiakassuhteiden vaalimista sekä rehtiä ja reilua, konstailematonta ruokaa.

”Liikaa ei pidä uudistaa. Meillä on klassikkoannoksia, joihin ei kosketa. Esimerkiksi Tauno Palon pihvit, silakat ja Vorschmack”, keittiöpäällikkö Petri Rissanen kertoo.

MN 3 24 Asiakascase Elite 3 Eliten juomalista löytyy ravintolan seinältä.

Elite aloitti toimintansa Museokadulla vuonna 1932. Eteläisellä Hesperiankadulla ravintola on palvellut vuodesta 1938. Yli 90 vuotta on Suomessa ravintolalle pitkä ikä. Tuossa iässä talokin vaatii jo enemmän kuin pientä pintaremonttia, mutta muutosta pitää tehdä harkiten. Se taito Elitessä osataan.

Ravintoloita tulee ja menee, mutta jotkin klassikot pitävät pintansa.

”Maailma muuttuu, mutta ihmisten pitää pystyä luottamaan siihen, että Elitessä tietyt asiat pysyvät”, Rissanen kertoo.

Asiakkaat naapurista

Elite muutti aikoinaan yhteen Helsingin moderneimmista ja tyylikkäimmistä funkkistaloista. Taitelijaravintola siitä tuli itsestään, sillä Taitelijakoti Lallukka sijaitsee naapurissa. Mäki ohjaa edelleen Lallukan asukkaita tietä pitkin automaattisesti alas Eliteen, kuten yksi kanta-asiakas aikoinaan totesi.

MN 3 24 Asiakascase Elite 5 Lounasaikaan Elitessä on vilkasta. Viiniä kaataa Arto Hakamäki.

”Elite on historiallinen niin miljööltään kuin tuotteiltaan. Ravintola on ollut monen taitelijan kantapaikka”, ravintolatoimenjohtaja Eija Perälä kertoo.

Ravintolassa on niin Tauno Palon, Vesa-Matti Loirin kuin Matti Pellonpään nimikkopöytä. Tarina kertoo, että Pellonpään postitkin kannettiin välillä Eliteen.

Menu0324 Elite3 Parsatartalettia valmistellaan ruokahissiin.

Toinen tarina kertoo, että osa asiakkaista olisi maksanut laskunsa taiteella. Tauluja ravintolan seinillä riittää.

Kanta-asiakkaita monessa polvessa

Elitestä tekee Eliten miljöö, sen asiakkaat, klassikoiksi kivunneet annokset sekä ravintolaan liittyvät lukuisat tarinat. Ne kaikki ovat sellaista, mitä ei voi keksiä, kopioida tai tuoda mistään ulkopuolelta. Klassikoksi voi kasvaa vain ajan kanssa.

MN 3 24 Asiakascase Elite 6 Maksa-annosta kasataan lounasaikaan.

Ja töölöläiset rakastavat klassikkoaan. ”Varsinkin viikonloppuisin meillä käy paljon perheitä pienten lasten kanssa, siellä on asiakkaita vauvasta vaariin”, Perälä kertoo.

Liikaa ei pidä uudistaa.

Monet töölöläiset tulevat viettämään Eliteen myös perinteisiä äitienpäivä- ja vappulounaita. Ravintolassa järjestetään paljon myös perhejuhlia. Asiakkuus käytännössä periytyy sukupolvelta toiselle.

Sikarihuone ja ruokahissi

Tarinoiden lisäksi Elitessä riittää muitakin erikoisuuksia. Yksi niistä on eteisaulassa sijaitseva sikarihuone. Se on kaikkea muuta kuin tunkkainen koppi, sillä valoa huoneeseen tulvii kahteen suuntaan avautuvista ikkunoista. Sikarihuone on sisustettu nahkasohvilla ja kaktuksilla, ja kun Elitessä ollaan, sieltäkin löytyy taidetta.

MN 3 24 Asiakascase Elite 7 Tapio Tikka kantaa annoksia hissistä pöytiin.

Toinen erikoisuus liittyy ravintolan keittiöön. Se sijaitsee ravintolasalin yläpuolella toisessa kerroksessa. Salia ja keittiötä yhdistää annoksia kuljettava lautashissi. Logistiikka on hiottu tikkiin, jotta ne saadaan lämpiminä asiakkaalle asti.

Mistä olette ylpeä työssänne?

Rissaselle asiakas tulee aina ensin. ”Asiakkaat ja kanta-asiakkaat palkitsevat. Välillä on ollut trendinä tehdä ruokaa toisille keittiöpäälliköille. Ruoka pitää tehdä asiakkaille eikä näyttää kollegoille, mitä osataan ja kuka tekee hurjimpia juttuja.”

MN 3 24 Asiakascase Elite 8 Eliten viinivalikoima koostuu pääosin eurooppalaisista viineistä.

Perälä haluaa nostaa myös henkilökuntaa. ”Meillä on valtavan ammattitaitoinen, kiva ja huumorintajuinen työyhteisö. Porukka on eri-ikäistä ja meillä on pitkiä työuria.”

Terveisiä kollegoille: ”Tsemppiä. Nyt on ehkä valoa tunnelin päässä, kun raaka-aineiden hintojen on luvattu laskevan.”

Elite

  • Sijaitsee funkkistalossa, jonka rakennutti Lauri Reitz ja suunnitteli arkkitehti Jalmari Peltonen.
  • Talosta tehtiin yksityiskohtia myöten harkittu ja moderni asuinrakennus tammiparketteineen ja kaasuliesineen. Taloon varattiin myös tila ravintolalle.
  • Eliten sisutuksesta vastasi Stockmannin arkkitehtitoimisto Jung & Jung. Keravan Puuseppien valmistamat huonekalut olivat Werner Westin käsialaa.
  • Salin valaisimet on suunnitellut Paavo Tynell.

Muista myös some!

Seuraa Eliteä Instagramissa @ravintolaelite.

Lue lisää Eliten persoonallisesta ruokahissistä

Eliten historiaan liittyy lukuisia tarinoita ja erikoisuuksia. Yksi niistä on salin ja keittiön yhdistävä ruokahissi.

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä