Oivallinen = turvallinen

Ruokaturvallisuus lähtee omavalvonnasta. Kespron tarjoamat työkalut omavalvonnan hallintaan tekevät valvonnasta vaivatonta.

Julkaistu

Omavalvontaa seurataan Oiva-raportin muodossa, ja hymyilevä Oiva kertoo keittiön ruokaturvallisuuden olevan kunnossa. Hyvä omavalvonnan hallinta on ravintolalle kilpailutekijä.

"Jotta voidaan varmistua turvallisen ruoan tarjoamisesta asiakkaille, tulee omavalvonta-asioiden olla kunnossa. Omavalvonnan pettäminen voi aiheuttaa toimijalle isoja menetyksiä, niin rahallisia kuin maineenkin osalta. Asiakkaat ovat koko ajan valveutuneempia ja vaativampia", sanoo Kespron laatupäällikkö Mia Haavisto.

Lakisääteinen omavalvonta on osa ravintolakeittiön arkea. Oikeiden ja omavalvontaan sopivien tuotteiden löytäminen voi kuitenkin olla aikaa ja vaivaa vievää: mitkä hansikkaat soveltuvat elintarvikkeiden käsittelyyn ja mistä löytyykään rasvanpoistoon puhdistusaine, joka tehokkuuden lisäksi olisi myös ympäristö-ystävällinen? Sen sijaan, että keittiössä voitaisiin keskittyä ruoanvalmistukeen, aikaa kuluu erilaisia esitteitä selatessa ja tietoja hakiessa.

Tähän ongelmaan Kespro on laatinut ratkaisuksi tuotekonseptin, joka sisältää kattavasti omavalvonnassa tarvittavat ja siihen sopivat tuotteet. Ruoanvalmistukseen, tarjoiluun, hygienian hallintaan sekä siivouksiin tarvittavat tuotteet löytyvät Puhdasta ja turvallista -esitteestä, jonka saat myyntihenkilöltämme tai lähimmästä tukusta.

"Näin asiakkaan ei tarvitse hankkia tuotteita useista eri paikoista ja pohtia ovatko tuotteet keittiöön soveltuvia. Haluamme auttaa asiakasta kohti oivallista keittiötä", Mia Haavisto toteaa.

"Omavalvontaan liittyvät tuotteet on koottu messukiertueella lanseerattavaan Puhdasta ja turvallista -esitteeseen. Kaikki tuotteet, jotka helpottavat omavalvonnan toteutusta, löytyvät Kespron valikoimista. Kokonaisuuteen on valittu niin ruoanvalmistukseen kuin hygieniaankin liittyviä hyväksi todettuja tuotteita, joista monet ovat myös ympäristöystävällisiä tai Joutsen- tai Avainlippu-merkittyjä."

Myös omavalvonnan mittauksiin on Kespron kautta saatavana digitaalinen järjestelmä. Lämpötilojen ja pinta-puhtaustulosten ruutuvihkoon listaamisen sijaan uusi Fredman Pro -palvelu hoitaa omavalvontaan liittyvät rutiinit muistuttamisesta mittaamiseen ja tulosten arkistointiin.

Fredman Pro -palvelu ja Kespron tarjoamat työkalut omavalvonnan hallintaan ovat Kespron asiakkaiden testattavissa Kespron tuotekehityskeittiössä, Foodsterissa.

"Emme voi tehdä omavalvontaa toisen puolesta, mutta pystymme tarjoamaan siihen mahdollisimman hyvät välineet", Mia Haavisto kiteyttää.

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä