
Tampere sai oman Foodsterin
Kespron Foodsteri-palvelu on saanut ison suosion Helsingissä, Lahdessa ja Oulussa. Nyt asiakkaille tarjoillaan inspiraatiota myös Tampereella, sillä kaupunkiin avattiin Foodsteri-tuotekehityskeittiö Kespron noutotukun viimekeväisen uudistuksen yhteydessä.
Julkaistu
Teksti
Lasse Pakarinen
Kuvat
Eino Ansio
Apua liiketoiminnan kehittämiseen
Foodsteri-tuotekehityskeittiöiden tarkoituksena on tukea Kespron asiakkaiden liiketoimintaa kokonaisvaltaisesti.
”Tavoitteena on, että pystymme auttamaan ja motivoimaan asiakasravintoloiden henkilökuntaa onnistumaan heidän omassa arjessaan, kehittää heidän toimintaansa”, sanoo Jarkko Toivonen, joka vastaa Tampereen Foodsterista.
Toisaalta Foodstereista on hyötyä myös toiseen suuntaan. Niiden kautta Kespro saa asiakkailta arvokasta palautetta, sillä Foodsterit toimivat osaltaan asiakkaan äänenä Kespron tuotekehityksen ja hankinnan suuntaan.
”Pyrimme kokonaisvaltaisesti kehittämään ravintola-alaa”, Toivonen summaa.
Asiakkaalle räätälöidyt koulutuspäivät
Foodsterien toiminnan ytimessä ovat päivän mittaiset koulutukset, jotka järjestetään aina vain yhdelle asiakasravintolalle kerrallaan.
”Asiakkaat tulevat hakemaan uusia ideoita, uutta inspiraatiota, sparrailemaan omaa henkilökuntaansa, tutustumaan uusiin tuotteisiin, opiskelemaan ehkä uusia raaka-aineita, uusia tekniikoita, hakemaan vinkkejä päivittäiseen tekemiseen”, Toivonen listaa.
Koulutusten sisällöt räätälöidään kunkin asiakkaan tarpeiden mukaan. Ruokatuotteen kehittämisen ohella mukaan voidaan ottaa vaikkapa Kespron viinipuolen tai astiatukun asiantuntemusta. Päivän aikana saatetaan tutustua myös Kespron digitaalisiin palveluihin.
”Pystymme kokoamaan laajan paketin erilaisia juttuja, vain taivas on rajana”, Toivonen kehaisee.
Mukana Foodsteri-päivissä on myös asiakkaan oma Kespron avainasiakaspäällikkö, jonka kanssa on päivän mittaan hyvin aikaa vaihtaa ajatuksia toiveista ja tarpeista.
Palvelua kaikenlaisille Kespron asiakkaille
Tampereen Foodsterin palveluita ei ole rajattu tamperelaisille asiakkaille tai tietyn tyyppisille ravintoloille. Toiminta lähtee asiakkaiden tarpeista – joku tarvitsee apua enemmän, joku vähemmän.
”Tämä on tarkoitettu kaikille Kespron asiakkaille, joilla on tarvetta käyttää tätä meidän palveluamme”, Toivonen sanoo.
Tampereella kun ollaan, pääasiassa asiakkaat tulevat Pirkanmaalta. Foodsterissa ei kuitenkaan tunneta maakuntarajoja, joten myös naapurimaakuntien asiakkaat ovat tervetulleita ihan samalla tavalla kuin muihinkin Foodstereihin.
Toiminta on startannut mukavasti
Tampereen Foodsterin toiminta on lähtenyt käyntiin hyvällä fiiliksellä. Asiakkailta saatu palaute on ollut erinomaista.
Toivonen pohtii, että monelle asiakkaalle on tehnyt hyvää päästä ulos omasta keittiöstä. Päivittäistä työtä tehdessä ideoinnille ei välttämättä ole aikaa.
”Asiakkaat ovat saaneet uusia ideoita ja lähteneet hymyssä suin onnistuneen päivän jälkeen kotimatkalle.”
Toivonen iloitsee myös siitä, että hän itse saa Foodsterissa käyttää aiempaa kokemustaan sekä samalla oppia uutta.
”Olen ollut tästä ihan fiiliksissä. Tuttua keittämistä, mitä on tullut tehtyä koko tähänastinen ura, mutta myös paljon muuta sen lisäksi. Se innostaa ja inspiroi.”
Tuore kesprolainen vetovastuussa
Jarkko Toivonen aloitti Kesprolla huhtikuun alussa Tampereen Foodsterin auettua. Sitä ennen hän ehti tehdä yli 15 vuotta töitä ravintolakeittiöissä Hämeenlinnassa ja Helsingissä.
Matkan varrella Toivoselle on kertynyt monipuolista kokemusta erilaisista paikoista. Hän on nähnyt niin rentoja konsepteja, fine diningia, Michelin-tähtiravintoloita kuin tapahtumia. ”Kaikissa liemissä keitetty kaveri, kaikki on tullut nähtyä”, Toivonen kuvailee itseään. Hänellä onkin laaja repertuaari, mistä ammentaa ideoita.
Toivosella on pitkä kokemus myös esihenkilönä toimimisesta. Viimeksi ennen Kesproa hän työskenteli keittiöpäällikkönä Hämeenlinnassa Hotelli Vanajanlinnassa.
Tampereen ravintolakenttä tulee nyt Toivoselle tutuksi uudella tavalla, sillä hän itse asuu Hämeenlinnan kupeessa Hattulassa. Vaikutelmat ovat hyvät.
”Mitä olen seurannut, Tampere on koko ajan kasvava ravintolakaupunki. Koko ajan tulee uusia kiinnostavia paikkoja”, Toivonen sanoo.
Kespro Foodstereiden ruoka-asiantuntijat Harri, Antti, Matti, Niko ja Jarkko kohtaavat kasvotusten alan ammattilaisia Helsingissä, Oulussa, Lahdessa ja Tampereella. Tässä juttusarjassa he jakavat kohtaamisissa nousseita puheenaiheita ja ideoita Menu-lehden lukijoille.
Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.
Tule asiakkaaksiAsiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.
Tilaa Kespronetistä