Felix

Felix - Herkkuja ruokapöytään!

Felix on brändi, jolla on pitkä historia: Felix-ketsuppi on ollut Suomen markkinoilla jo lähes 60 vuotta ja nykyään Felix-tuotteita löytyy ketsuppien lisäksi vihannessäilykkeistä, monenlaisista maustekastikkeista, sinapeista, majoneeseista ja valmisruoista. Brändin juuret ulottuvat itseasiassa jo 1800-luvulle, josta on kuljettu pitkä matka tähän päivään.

Vastuullisuusasioissa maailma ei ole koskaan valmis, mutta se ei tarkoita, etteikö aina voisi kehittyä ja kehittää. Me Felix-tiimissä teemme parhaamme, jotta tuotteemme ja toimintamme noudattavat meille asetettuja tavoitteita, joissa vastuullisella toiminnalla on keskeinen rooli.

Vihannessäilykkeiden käyttö on hyvä tapa lisätä kasvisten osuutta aterioilla, ja ne ovat siten jo itsessään vastuullinen valinta lautaselle. Felix onkin oiva kumppani, kun haluat lisätä kasvisten osuutta aterioissasi, sillä kaikki Felix-tuotteet soveltuvat vegetaariseen tai vegaaniseen ruokavalioon (pl. ainoastaan lohimajoneesi).

Felix on myös maustamisen asiantuntija, jonka avulla muu hävikki vähenee. Kun kaapista löytyy edelliseltä aterialta jäänyttä ruokaa, voit helposti twistata aterian uudeksi Felix-tuotteilla. Inspiroidu kokeilemaan jotain uutta!

Lue lisää täältä.

Tuotekategoria: Kaikki