Bordeaux, klassikoiden klassikko

Ranskan lounaisosien Bordeaux tunnetaan yhtenä maailman laadukkaimpien punaviinien tuottajana. Tyypillisiä piirteitä alueen punaviineille ovat tasapainoinen tanniinisuus, kompleksisuus ja tammen sävyt. Tutustu Juomatukku Kespron viinisuosituksiin.

Julkaistu

Teksti

Kespro

Kuvat

Unsplash

Vanha sanonta, ”jo muinaiset roomalaiset”, sopii hyvin Bordeauxin historiaan. Ensimmäiset kirjatut todisteet viinin viljelystä ovat roomalaisten jäljiltä vuodelta 71 a.D. Vuosien saatossa aluetta ovat koetelleet moninaiset vaiheet vallanvaihdoksista ympäristökatastrofeihin. Alueen viinit ovat kuitenkin aina olleet arvostettuja, keskiajalla erityisesti englannin hovissa.

Vuonna 1855 järjestettyä Pariisin maailmannäyttelyä varten Bordeauxin alueen parhaille viineille perustettiin Napoleon III:n toimesta uusi luokitusjärjestelmä viinien laadun korostamiseksi. Kyseinen Cru Classé -luokitus on edelleen voimassa ja sitä pidetään lähes pyhänä asiana.

1800-luvun lopussa maailma miltei pysähtyi viinikirvan levitessä ympäri Eurooppaa. Lähes koko muun Euroopan tavoin kirva tuhosi viinitarhat myös Bordeauxissa. Nykytavan mukaisesti köynnökset vartettiin kirvan sietävään juurakkoon ja alueen tarina sai jatkua.

louis-hansel-93ccfD84tCA-unsplash 1500x1000 bordeaux

Rypälelajeina Bordeauxissa on perinteisesti olleet punaiset Cabernet Sauvignon, Cabernet Franc, Merlot, Petit Verdot, Malbec ja Carmenere sekä valkoiset Sauvignon Blanc, Semillon Muscadelle, Sauvignon Gris, Merlot blanc ja Mauzac.

Ilmastonmuutoksen seurauksena alueelle on vuonna 2019 sallittu kuusi uutta lajiketta tukemaan alkuperälajikkeita viinien aromaattisuuden ja rakenteen takaamiseksi. Uudet lajikkeet ovat punaiset Marselan, Touriga Nacional, Castets, Arinarnoa sekä valkoiset Alvarinho ja Liliorila. Uusien lajikkeiden osuus viljelystä saa olla enintään viisi prosenttia ja sekoituksessa enintään kymmenen prosenttia. Klassikko on aina klassikko, vaikka maailma ympärillä muuttuukin.

2 x Bordeaux

Château Brespaillan 75 cl 14,5 %

Château Brespaillan on Bordeauxin alueen yleisviini, joka on keskitäyteläinen, tanniininen, hapokas, mustaherukkainen, tamminen ja vivahteikas. Viini on mainio pari monipuoliselle liharuoalle, riistalle, pataruoille sekä koville juustoille.

Château d'Arsac 75 cl 13,5 %

Château d'Arsac edustaa Bordeauxin Margaux-kylän parhaimmistoa. Viini on täyteläinen, tanniininen, hapokas, tamminen, hedelmäinen ja kompleksinen. Se sopii laadukkaiden liharuokien, riistan ja kovien juustojen kanssa nautittavaksi.



Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä