Cafe Roasberg erottuu yksityiskohdilla

Cafe Roasbergin valttikortteja ovat ensiluokkaisen sijainnin lisäksi vitriinituotteiden tuoreus, mahtava asiakaspalvelu, miellyttävä tunnelma ja maistuvat italialaiset viinit.

Julkaistu

Teksti

Tuija Holttinen

Kuvat

Olli Urpela

Kaisaniemenkadun ja Mikonkadun kulmaus Helsingissä on vilkas. Raitiovaunut kolisevat ja liikennevalot piipittävät. Viereinen Rautatientori on täynnä eri suuntiin kiirehtiviä kaupunkilaisia. Cafe Roasbergin aurinkoisella terassilla voi rauhoittua nauttimaan kaupunkielämästä. Ja viereiseen pöytään voisi vaivatta kuvitella aristokraattisen viiksekkään herrasmiehen tyylikkäässä hatussaan siemailemassa iltapäiväkahviaan konjakkilasin kera.

Kuvitteellinen herra antoi nimen kahvilalle

Kahvilalle nimensä antanut herra Roasberg on kuvitteellinen hahmo. Cafe Roasbergissä eletään hyvin vahvasti tätä päivää persoonallisine sisustuksineen ja trendikkäine ruoka- ja juomavalintoineen. Kolmisen vuotta toimineen kahvilan nimeen perustuva tarina on kuitenkin niin hauska, että se laittaa mielikuvituksen lentoon. Etenkin jos jää tarkastelemaan alakertaan – rauhalliseen ja hiukan salamyhkäiseen Roasbergin sivukonttoriin – vievän portaikon ihastuttavia mustavalkoisia valokuvia viime vuosituhannen alussa ”eläneestä” Mr. Roasbergista ja hänen matkoistaan: eksoottisia maisemia, riehakkaita juhlia ja kauniita naisia.

Sisäkuva Cafe Roasbergista

Musiikki ja maut kohdillaan

Ravintoloitsija Savas Akpirinc kertoo nauraen kahvilan nimen syntymisestä.

– Nimen alkuosa tulee kahviin liittyen paahtimo-sanasta ja loppuosa -berg vaan kuulosti hyvältä. Nimi on toiminut hyvin ja saa aikaan mukavia juttutuokioita.

Humoristisuus ja leikkimielisyys kuvastavat Cafe Roasbergin yleistä tunnelmaa. Ihmiset hymyilevät tiskin molemmin puolin, puheensorina on jatkuvaa muttei liian äänekästä, kalustus on persoonallista, ja sisustuksen yksityiskohdat houkuttelevat tutkimaan paikkoja. Taustalla soi miellyttävä musiikki. Ravintolapäällikkö Katja Takanen huomauttaa, että musiikki valikoituu työntekijän mukaan.

– Maanantaiaamuna mennään lempeästi chillaillen, mutta viikonloppuisin taustalla soivat menevämmät soundit. Kahvilassa on ajoittain myös elävää musiikkia, ja sitä toimintaa aiotaan jatkaa taas syksyllä.

Pientuottajien herkkuja ja uudistuksia listalle

Taide ja visuaalisuus näkyy Cafe Roasbergin sisustuksessa. Värillistä seinäpintaa, näyttäviä valaisimia, erilaisia istuinryhmiä, isoista ikkunoista tulevaa valoa ja seinillä helsinkiläisten taiteilijoiden tauluja.

– Haluamme tukea paikallisuutta sekä ruokatuotteiden valinnoissa että sisustuksessa. Tarjoamme kuukaudeksi kerrallaan yhdelle taiteilijalle kahvilamme seinät käyttöön. Taiteilija saa näkyvyyttä, me taidetta seinillemme ja asiakkaat mahdollisuuden nauttia vaihtuvasta taidenäyttelystä lounaan, kahvittelun tai viinilasillisen ohessa, Savas Akpirinc sanoo.

Kespron Patrick Wardi muistuttaa, miten helppoa pienempien ja paikallisten toimittajien ruokatuotteita on nyt saada Kespron Pientuottaja-verkoston kautta samaan kuormaan muiden tuotteiden kanssa. Patrickin, Savasin ja Katjan jutustelu Cafe Roasbergin ikkunapöydässä on jotain muuta kuin yhteistyökumppaneiden neuvottelua hinnoista ja tilauksista. Parhaimmillaan kumppanuus onkin sitä, että sisälle pistäydytään myös muulloin kuin sovitusti – ja yhteisiä puheenaiheita voivat bisneksen ohella olla vaikka kahvilan uusimmat tuolivalinnat tai henkilökohtaiset lomasuunnitelmat.

– Yhteistyömme Kespron kanssa tiivistyi vuosi sitten, kun tulin tänne ravintolapäälliköksi, kertoo vuosia Kreikassa työskennellyt Katja Takanen.

Patrick Wardi, Katja Taakten ja Savas Akpirinc Cafe Roasbergin pöydässä

– Toin mukanani useita uudistusideoita, ja niitä lähdettiin Patrickin kanssa toteuttamaan. Etsittiin yhdessä meille sopivia tuotteita; maisteltiin, testailtiin ja tehtiin valintoja. Mitkä ovat juuri ne tuotteet, jotka sopivat meidän haluamaamme välimerellisskandinaaviseen tunnelmaan.

Uusia tuotteita otettiinkin reippaasti listoille, kuten uudenlaisia smoothieita ja toasteja. Leipävalikoima uusittiin lähes kokonaan, ja lohikeittoon löytyi täydellinen Nordlandic-lohikuutio Kespron kevään uutuuksista.

Uskallus erottua

Savas Akpirinc lisää, että ajatuksena oli nimenomaan löytää jotain sellaista, mitä ei ihan kaikilla muilla ole.

– Helsingissä on paljon kivoja kahviloita, ja asiakkaista käydään kovaa kilpailua. Siksi olennaista on erottua. Meillä iso juttu ovat ehdottomasti laatu ja tuoreus. Erinomaisiin salaatteihimme saa aina tsatsikia ja hummusta, mikä tuo perinteisempäänkin yhdistelmään jotain uutta. Kaikki asiakkaamme eivät ole aiemmin edes maistaneet tsatsikia tai hummusta, joten samalla teemme tutuiksi näitä herkkuja, jotka jo maailmalla ovat trendien kärjessä.

– Kilpailu pitää myös vireänä. Viimeisten vuosien aikana ravintolakulttuuri Suomessa on mennyt mielestäni vauhdilla eteenpäin. Tänne on tullut paljon ravintoloita, joissa on erilaisia teemoja. Uskalletaan entistä enemmän tehdä asioita eri tavalla.

Ruokailijoita Cafe Roasbergin pöydissä

Laatuviinit Kesprosta

Kespron maahantuomat viinit ovat näyttävästi esillä Cafe Roasbergin tiskin seinällä. Akpirinc pitää eurooppalaisesta kahvilakulttuurista, jossa viinilasillisen voi nauttia viihtyisässä paikassa – tai ottaa vaikka kahvin kanssa konjakin.

Viinilista laadittiin yhdessä Kespron kanssa. Patrick Wardin mukaan yhtenä lähtökohtana oli pysyvyys. Haluttiin valita juomia, joilla pystytään pitämään viinilista samana. Lopputulos on onnistunut.

– On ihan mahtavaa, että tänne valitut viinit ovat tunnistettavia. Kävijä muistaa maistaneensa täällä oikeasti hyvää viiniä, tulee uudestaan ja tuo ystävänsäkin mukanaan. Tänne on helppo tulla hakemaan nautinnollisia viinielämyksiä.

Tarjolla olevat italialaiset viinit valittiin tarkkaan. Kun maistelujen ja testailujen jälkeen suosikit löytyivät, Kespro järjesti viinikoulutuksen koko Roasbergin henkilökunnalle.

Kaikki kuulostaa toimivalta. Mikään ei kuitenkaan ole tullut itsestään, eikä toimivuus ole taattua ilman että koko henkilökunta jatkuvasti puhaltaa yhteen hiileen. Roasbergiin on saatu hyvä pysyvä porukka, joka on kasvanut kolmen vuoden aikana tiiviiksi tiimiksi, jossa kaikki tekevät kaikkea. Ruokavalikoimaan saattaa syntyä uusia annoksia, kun joku innostuu kokeilemaan Instagramissa näkemäänsä reseptiä. Jos asiakaskunnastakin tulee kiitosta, annos otetaan vaivattomasti listoille.

roasberg.fi

Tutustu myös muihin Kespron asiakkaisiin:

Aurora Estate - boutique-hotelli Kolarissa >>

Suomenlinnan Bastion Bistro >>

Iso paja valitsi Figgjon astiat >>

Bella Loviisa -ravintola vaihtui pihviravintolasta vegaaniravintolaksi >>

Makers Kahvilan raakakakut ja vegaaniruoka houkuttelee >>

Salaattiasema sopii kasvissyöjille, vegaaneille ja sekaaneille >>

Kahvila-konditoria Caffitella hakee kasvua pikaruokaravintolalla >>

Espoo Catering kantaa vastuuta >>

El Fantissa uskotaan hyviin raaka-aineisiin ja selkeisiin makuihin >>

Luhta Tower Cafe on monipuolinen maisemaravintola >>

Ravintola Emo valitsi Figgjon astiat >>

Treffi Pub & Bistro on enemmän kuin lähiöravintola >>

Tenho Restobar on kortteliravintola Helsingin Kalliossa >>

Rafael's Steakhouse luottaa puuhiiliuuniin >>

Ismetin bisnes >>

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä