Inspiroidu sadonkorjuun kasviksista ja Vihannestukku Kespron uutuuksista

Syyskuussa Vihannestukku Kespron valikoimassa ihastuttavat erityisesti sadonkorjuun värikkäät sesonkikasvikset sekä keittiön arkea helpottavat uutuustuotteet.

Julkaistu

Sadonkorjuun kasvisten lisäksi syksy tuo tullessaan Vihannestukku Kespron uutuustuotteet, joiden suunnittelun lähtökohtana toimi muun muassa asiakastoiveet. Vihannestukku Kespro tarjoaa laajan valikoiman valmiiksi pestyjä, pilkottuja ja kypsennettyjä kasviksia ja valikoima laajenee nyt entisestään. Valmiiksi käsiteltyjen kasvisten ansiosta työaikaa säästyy raaka-aineiden esikäsittelyn sijaan varsinaiseen ruoanvalmistamiseen ja asiakaspalveluun. Myös hävikinhallinta helpottuu, kun kaikki kasvis on käytettävissä ja kierrätykseen menee ainoastaan pakkaus. Lue lisää uutuuksista alta.

yhtärihevi

Syksyn uutuudet

Perunaa monessa muodossa

Raa´at ja valmiiksi leikatut perunat säästävät työaikaa keittiössä mausta tinkimättä. Raaka peruna jättää tuotteelle monipuoliset käyttömahdollisuudet. Käytä vaikka kiusauksissa, keitoissa tai lisukkeissa. Saatavan suikaleena, viipaleena ja palana.

Monikäyttöinen juuressose

Kypsentämätön Menu juuressose on valmistettu kotimaisesta porkkanasta, lantusta, palsternakasta ja sipulista. Soseessa on tallessa raikas väri, juuresten aito maku ja täyteläinen rakenne. Uutuussose toimii hyvin esimerkiksi keittojen pohjana, laatikoissa tai vaikka leivonnassa. Muista myös muut Menu-sarjan kasvissoseet.

Kaalisekoitus salaattipöytään tai vaikka wokkiin

Menu Cooking greens kaalisekoitus 500g rakentuu mustakaalista/lehtikaalista, kyssäkaalista, porkkanasta ja savojinkaalista. Tuote on heti käyttövalmis ja soveltuu erinomaisesti sellaisenaan salaattitarjontaan. Kaalisekoitus soveltuu hyvin myös kuumennettavaksi, eli se toimii hyvin niin wokeissa kuin kasvispihveissä.

Heti käyttövalmis romainesalaatti

Menu romainesalaatti on valmiiksi leikattu, eli heti käyttövalmis. Maultaan makeahko romaine on rapea, mehevä ja hyvin säilyvä salaatti, joka on klassisen ceasar-salaatin raaka-aine. Romaine sopii myös kypsennettäväksi.

Syksyn uutuustuotteet:

  • Menu Vesimelonikolmio 2,5kg SAP:21764660
  • Menu Vesimelonipala 2,5kg SAP:21764661
  • Menu Romaine leikattu 500g SAP:21764662
  • Menu omenalohko tummumaton 1kg SAP:21772281
  • Menu porkkana veitsikuorittu 5kg SAP:21761717
  • Menu Jäävuorisalaatti pakattu Suomi 1lk SAP:21761761
  • Menu viipaleperuna 5mm raaka 5kg FI SAP:21780248
  • Menu suikaleperuna raaka 5kg FI SAP:21780852
  • Menu palaperuna 20mm raaka 5kg FI SAP:21780854
  • Menu Cooking greens kaalisekoitus 500g SAP:21791231
  • Menu juuressose 1 kg SAP:21765369

raitajuuri

Sesongissa syyskuussa

Syyskuun sesonkikasvisen valikoimassa komeilevat näyttävät sadonkorjuuajan kotimaiset kasvikset juureksista omenoihin. Valikoimassa ovat muun muassa kauniit keltajuuri ja raitajuuri, raikas ja rapsakka valkoretikka, sekä kurpitsan eri lajikkeet.

Sesongissa syyskuussa muun muassa:

  • Keltajuuri 1kg FI SAP:21640992
  • Raitajuuri 1kg FI SAP:21640991
  • Valkoretikka suomi SAP:21720908
  • Oranssi säilöntäkurpitsa SAP:21715317
  • Spagettikurpitsa SAP:21715318
  • Myskikurpitsa Suomi 1lk SAP:21725841
  • Patty Pan kurpitsa 12-16 kpl Suomi SAP:21713584
  • Porkkana keltainen 1kg Suomi 1lk SAP:21658221
  • Porkkana violetti 1kg Suomi 1lk SAP:21658220
  • Selleri pesty Suomi 1lk SAP:20819128
  • Puolukka Suomi 1lk SAP:21073743

Pitaija

Eksoottiset uutuudet hurmaavat maulla ja kauneudella

Ruokien maustamiseen soveltuva galanga-juures on suosittu mauste aasialaisessa keittiössä. Tuore galang muistuttaa inkiväärin juurta, mutta on maultaan aromaattisempi. Maku on pihkainen, hieman kamferin aromin kaltainen. Galanga sopii käytettäväksi inkiväärin tapaan.

Hedelmä uutuuksista räiskyvän ulkonäön omaava pitaija kätkee sisälleen miedon makuisen, kiivimäisen hedelmän. Kauniin ulkonäkönsä ansiosta pitaija sopii hyvin niin jälkiruokiin kuin salaatteihin tuomaan annoksiin näyttävyyttä. Mango ja papaija puolestaan löytyvät valikoimasta nyt vihreinä, eli niitä ei ole valmiiksi kypsytetty ja näin hedelmien säilyvyysaika pitenee.

  • Galanga-juures Thaimaa 1lk SAP:21790977
  • Mango vihreä PE/GM/IL/BR 1lk SAP:21791367
  • Pitaija punainen Vietnam 1lk SAP:21174458
  • Vihreä papaija Thaimaa 1 lk SAP:21785136

Sadonkorjuun myötä valikoima kasva viikko viikolta. Löydät ajantasaisen hevivalikoiman Kespron tilauskanavasta.

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä