K-Kampus uudistuu: henkilöstöravintolan palvelut kutsuvat toimistolle

Oli kuin K-ryhmän K-Kampukselle olisi syttynyt valot. Tällaista palautetta K-Bistro sai, kun se uudisti ravintolapalvelut vuodenvaihteessa ja aulan kahvila alkoi kerätä väkeä.

Julkaistu

Teksti

Anna-Kaisa Asuja

Kuvat

Sami Heiskanen ja K-ryhmä

K-Kampuksen aulassa ihmisiä tulee ja menee. Osa malttaa istua alaskin. Lounasaika on alkanut hetki sitten, ja kahvilan pyöreät pöydät ovat keränneet ympärilleen jo monta talon työntekijää. Dynaamisuus, viihtyisyys ja kohtaamiset. Ne ovat seurausta siitä, että K-Kampuksella lähdettiin systemaattisesti rakentamaan työntekijäkokemusta ja ravintola- ja tapahtumapalveluita alettiin tuottaa talon sisällä.

MN 3 24 Asiakascase Puuro 2 Seitsemän viikon sykleissä pyörivään menuun tehdään muutoksia palautteen ja vaihtelunhalun perusteella. Lounaan suunnittelussa on otettu huomioon myös työterveyshuollon toiveet.

Hyvä asiakas- ja työntekijäkokemus alkaa sisääntuloaulasta. Vierailijakin huomaa sen ennen kuin koko aiheesta on ehditty vaihtaa vielä sanaakaan. Vastaanottotiskin takana seisova aulapalvelun ammattilainen rientää avuksi, kun vierailijakortti ei tulostukaan QR-koodilla kuten pitäisi.

”Laitteet on laitteita, välillä ne eivät pelitä, vaikka vierailija tekisi kaiken oikein”, aulapalvelija lohduttaa.

MN 3 24 Asiakascase Puuro 9 Keittiöpäällikkö Mika Jokela ja Keskon tapahtuma- ja pavelujohtaja Elina Juvakka tekevät arjessa tiivistä yhteistyötä.

Henkilökunta kuin arvokkain asiakas

Aulapalvelun henkilökunnasta on tullut kiinteä osa Keskon päätoimitaloa. Iloiset kohtaamiset kertovat siitä, että heti aulasta asti ollaan yhtä isoa K-tiimiä.

”Myös omaa väkeä palvellaan kuin arvokkainta asiakasta”, Keskon tapahtuma- ja palvelujohtaja Elina Juvakka kertoo.

Aula on nyt koko yrityksen käyntikortti. Muutenkin yritys- ja asiakaskokemukseen panostaminen näkyy jo, vaikka Juvakka on ehtinyt toimia pestissään vasta reilun vuoden. K-Bistron keittiöpäällikkö Mika Jokela liittyi tiimiin ennen vuodenvaihdetta.

”Meille annettiin tehtäväksi houkutella väki takaisin konttorille. Ollaan tehty näin lyhyessä ajassa iso muutos”, Juvakka toteaa.

MN 3 24 Asiakascase Puuro 6 Vuoropäälikkö Nea Palonen kohtaa asiakkaita bistrossa.

Tärkeä tunnelma

Vielä vuodenvaihteessa aula oli lähinnä ohikulkuväylä, ja kahvila loisti usein tyhjyyttään. Nyt sen 40 asiakaspaikkaa täyttyy ensimmäisen kerran jo heti aamusta. Yksi koukku siihen on ollut aamupuuro ja sen lukuisat ripotteet.

”Puuroa menee noin 150 annosta joka aamu. Ensin meillä oli vain yksi lähtö, mutta piti tehdä toinen, kun väkeä oli jonoksi asti”, Jokela kertoo.

Kahvilaan tuotiin koristetyynyjä, vilttejä ja valaisimia. Vaikka ollaan keskellä ison yrityksen päätoimitalon aulaa, avotilan akustiikka toimii. Pöydät ovat tapahtumien keskellä, mutta tunnelma on sopivan yksityinen, jopa kotoisa. Moni ylemmistä kerroksista hakeutuu usein koneen kanssa kahvilaan tekemään töitä.

Iltapäivällä hyöty ja hävikintorjunta yhdistyvät, kun kahvilasta voi ostaa lounaalta yli jäänyttä ruokaa. Moni myös kokoaa salaattibaarista illallisen kotiin mukaan otettavaksi.

Huolellisesti suunniteltu lounas- ja välipalatarjonta houkuttelee toimistolle ja pitää hyvää työvirettä yllä.

MN 3 24 Asiakascase Puuro 7 Kahvilasta voi ostaa lounaalta ylijäänyttä ruokaa. Näin torjutaan ruokahävikkiä.

Lisää energiaa

Henkilöstöravintolalla on sekä työnantajalle että työtekijälle iso merkitys. Etätyöpäivät saattavat kotitoimistolla helposti venähtää ja energiataso tuntua matalalta koko päivän. Huolellisesti suunniteltu lounas- ja välipalatarjonta paitsi houkuttelee toimistolle, myös pitää henkilökunnan hyvää työvirettä yllä läpi päivän. K-Kampuksella lounaan tarjontaa on viilattu myös yhdessä työterveyshuollon kanssa.

Lounaan voi valita joko kakkoskerroksen ravintolan linjastolta, lautasannoksista tai alakerran kahvilasta – eikä sitä tarvitse syödä yksin. Menu pyörii seitsemän viikon syklissä, mutta muutoksia tehdään joko palautteen tai vaihtelunhalun mukaan.

MN 3 24 Asiakascase Puuro 4 Burgerimiehet Akseli Herlevi ja Ossi Lahtinen maistattivat K-Bistrossa huhtikuussa Pups-hodareita.

Vaihtelua yhteistyöllä

Vaihtelua ja kiinnostavuutta laadukkaaseen tarjontaan tuovat myös yhteistyökuviot kumppaneiden kanssa.

”Välillä joku meidän kumppanitavarantoimittaja käy maistattamassa tuotteitaan tai menussa olevia raaka-aineita”, Jokela kertoo.

”Nämä ovat win-win-tilanteita. Me saadaan uutta ja kiinnostavaa tarjottavaa ruokailijoille, ja kumppanit saavat palautetta isolta ’raadilta’. K-Kampuksella työskentelee päivittäin noin 800 henkilöä.”

Myös talon omien merkkien uutuudet ovat laajasti esillä. Ja pakastimen paikka kesän jäätelöillekin on jo katsottu.

Kello yhdeksi Jokelan täytyy rientää eteenpäin.

”Syömme aina henkilökunnan kanssa lounasta yhdessä. Käydään päivä läpi, ja siinä kuulee nopeasti, jos jokin asia hiertää.”

Keittiöpäällikkö tekee niin kuin opettaa, kokoaa porukan ruoan avulla yhteen.

MN 3 24 Asiakascase Puuro 8 Tarjoilija Ramona Salmela valmistaa salaattia keittiössä.

Houkutteleva henkilöstöravintola

  • Vahvistaa työnantajakokemusta.
  • Mahdollistaa eri osastoilla tai yksiköissä työskentelevien ihmisten spontaanin tai organisoidun kohtaamisen.
  • Tarjonnalla voi vaikuttaa henkilöstön vireystilaan ja jaksamiseen.
  • Säästää kustannuksia, kun ­yrityksen tapahtumat ­keskitetään talon sisälle ja hoidetaan itse.

”Meille annettiin tehtäväksi houkutella väki takaisin konttorille. Ollaan tehty näin lyhyessä ajassa iso muutos.”

MN 3 24 Asiakascase Puuro 3

K-Bistro K-Kampus

  • Sijaitsee Keskon päätoimitalossa K-Kampuksella Helsingin Kalasatamassa. Tekniikaltaan ja ­palveluiltaan Suomen älykkäin toimitalo.
  • Tuottaa ravintola-, kokous ja tapahtumapalveluita K-ryhmälle.
  • Palvelee yli 1 800 K-ryhmäläistä sekä K-ryhmän sidosryhmiä.
  • Laaja portfolio mahdollistaa ravintola- ja tapahtumapalveluiden tuottamisen monenlaisiin tarpeisiin. Keskon yhtiökokous järjestettiin maaliskuussa ensimmäistä kertaa K-Kampuksella.

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä