Joni Borodavkin: "Noutotukkujen seuraava askel"

Noutotukkujen kehittäminen jatkuu. Onko sinulla kehitysajatuksia?

Julkaistu

Päivitetty

Teksti

Kespro

Globaaleista kriiseistä huolimatta Suomen foodservice-markkina on jatkanut kehittymistään. Kriisien heijastevaikutukset aiheuttavat muutoksia asiakkaidemme tarpeissa, mikä tarkoittaa muutoksia myös noutotukkujemme toimintaan ja tarjontaan. Muuttuvat ajankohtaiset asiakastarpeet konkretisoituivat myös noutotukkujen asiakaskokemustutkimuksessa, johon saimme 500 noutoasiakkaamme näkökulmia verkostomme kehittämiseen. Kiitokset aktiivisesta osallistumisesta!

Haluamme noutotukun tarjoavan ravintoloitsijalle aina varman ja luotettavan paikallisen tukikohdan, joka palvelee joustavasti myös silloin, kun oman liiketoiminnan ennakoiminen on vaikeaa. Noutotukusta saat aina henkilökohtaista kasvokkain tapahtuvaa palvelua ravintolan todellisuuden tuntevalta henkilöstöltä. Noutotukut palvelevat kaikenkokoisia eri liiketoimintakonsepteja edustavia asiakkaita. Tulevaisuuden tukkupalveluja kehitetään yhä enemmän digitaalisiksi, jolloin asiakkaan on helpompaa tutustua palveluihin ja käyttää niitä. Eikö olisi helppoa, jos voisit hankkia kaikki liiketoimintaasi liittyvät ratkaisut Kesprosta vain muutamalla klikkauksella? Kespron lisä- ja kumppanipalveluvalikoimat ovat saatavissa jatkossa helpommin myös noutotukkujen kautta.

Tulevaisuuden noutotukun rakentaminen edellyttää pitkäjänteistä suunnittelua. Seuraavina vuosina Kespro investoi rakentamalla Ouluun uuden noutotukun, joka avataan syyskuussa 2023. Kuopion noutotukku muuttaa uusiin remontoituihin tiloihin vuoden 2024 alussa. Energiatehokkaat ratkaisut osana investointejamme mahdollistavat pienemmän hiilijalanjäljen ja konkretisoivat vastuulliset teot arkeemme.

Omassa roolissani haluan ennen kaikkea parantaa asiakkaidemme kokemusta asioida tukuissa sekä varmistaa, että löydät paikallisesta tukusta aina ne parhaat ja sopivimmat ratkaisut oman liiketoimintasi menestyksekkääseen kehittämiseen. Noutotukkujen vahva kehittäminen jatkuu. Onko sinulla kehitysajatuksia – kerro siitä meille! Tulevaisuuden noutotukkua rakennetaan yhdessä asiakkaidemme, tavarantoimittajien ja alan eri toimijoiden kesken.

Joni Borodavkin
Ketjujohtaja, Kespron noutotukut

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä