Papa Andreas tuo aidon kreikkalaisen keittiön Helsingin sydämeen

Oulussa pitkään ravintolaa pyörittänyt perheyritys avasi kesällä Helsingin ydinkeskustaan uuden kreikkalaisen ravintolan. Papa Andreas tarjoaa aitoa ruokaa modernilla otteella.

Julkaistu

Teksti

Anna-Kaisa Asuja

Kuvat

Sabrina Bqain

”Papa Andreas sai lentävän lähdön. Avasimme heinäkuun alussa sopivasti, kun helteetkin sitten lopulta alkoivat. Ihmiset olivat lomalla, ja heillä oli aikaa käydä ravintoloissa. Asiakasvirta oli tasaisen hyvä pitkin kesää. Hyvä virta on jatkunut nyt syksylläkin.

”Haluamme edistää kreikkalaista keittiötä ja sen tunnettuutta Suomessa.”

Halusimme tuoda Helsingin keskustaan aidon kreikkalaisen ravintolan ja palvelun, joka on hioutunut meillä jo kahdenkymmenen vuoden aikana. Ruokalistamme pohjautuu perheresepteihin, joiden lähtöpiste on Papa Andreaksen äidin keittiössä Lefkaran kylässä.

Avasimme ensimmäisen ravintolan Ouluun 2000-luvun alussa. Kun Esplanadilta tarjoutui mahdollisuus loistavaan liiketilaan, näimme, että Helsingissä olisi markkinarako laadukkaalle kreikkalaiselle ravintolalle.

Remontin aikana kreikkalaisia ravintoloita ehti avautua muutama muukin, mutta kesäsesonki ylitti odotukset. Papa Andreaksen aidolle kreikkalaiselle ruoalle pienellä modernilla twistillä raikkaasti sisustetussa ympäristössä on tilaa.

Papa Andreaksessa moussaka, souvlaki ja kleftiko valmistetaan perinteisellä kreikkalaisella tavalla. Asiakkailta on tullut palautetta, että meidän annoksemme ovat olleet parhaimpia kreikkalaisia ruokia, joita he ovat koskaan syöneet. Myös ravintolan sisustusta ja ilmapiiriä sekä yksityiskohtiin panostamista on kehuttu.

Yhteistyökumppanimme on jo Oulussa toimiessamme ollut Kespro, ja meille oli luontevaa jatkaa saman kumppanin kanssa myös Helsingissä. Kespron valikoimista löytyy meille kaikki tarpeellinen. Alussa hieman haastetta toimituspäiviin aiheutti se, että olemme auki seitsemän päivää viikossa. Ne säädettiin kuntoon yhdellä puhelinsoitolla, samoin kuin satunnaiset puutteet kuormassa. Tarpeisiin räätälöity palvelu auttaa arjessa valtavasti.”

Ravintola Papa Andreas

  • Ravintoloitsijat Spiros Andreou sekä tämän vanhemmat Virpi ja Andreas Andreou.
  • Osoitteessa Pohjoisesplanadi 37 sijaitseva kreikkalainen ravintola.
  • Papa Andreas tarjoaa vuosikymmenien aikana hioutuneiden reseptien mukaan valmistettua aitoa kreikkalaista ruokaa. Asiakkaat ovat ottaneet jaettavat annokset omakseen. Suosittuja ovat etenkin leipäannokset dippien kera.

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä