
Tukkutoimituksen saapumisaika jatkossa reaaliaikaisesti
Reaaliaikainen tieto tukkutilauksen saapumisajankohdasta helpottaa työpäivän suunittelua. Kespron arvioitu toimitusaika -toiminto on ainoa laatuaan Suomessa.
Julkaistu
Teksti
Kespro
Kuvat
Kespro
Vuonna 2024 lanseerattu Toimitukset-palvelu on ainutlaatuinen asiakkaan ja tukkurin välinen työkalu, jota kehitetään jatkuvasti asiakkailta saadun palautteen perusteella. Digitaalinen, helposti mukana kulkeva palvelu kuuluu automaattisesti kaikille Kespron tukkuasiakkaille.
Sujuvan tilausten ja toimitusten hallinnan palveluun päivittyi viime kesän aikana uusi ominaisuus: arvioitu toimitusaika. Nyt kuorma saapuu lastauspisteelle plus miinus puolen tunnin aikaikkunassa, joka päivittyy reaaliajassa toimituksen edetessä. Ominaisuus pilotoitiin ensin Etelä-Suomessa.
"Tilauksen arvioitu saapumisaika -toiminnallisuus on kuluttajapuolelta tuttu, mutta uutta foodservice-alalla. Ei taida Euroopastakaan löytyä vastaavaa", kertoo Kespron asiakkaiden toimituskokemuksen kehittämisestä vastaava Timo Rautiainen.
Päivittyvä tieto auttaa päivän suunnittelussa
Vantaalla sijaitseva Cafe Kuusijärvi on ollut Kespron asiakas jo useamman vuoden. Sähköiset palvelut ovat ravintolapäällikkö Rea Hakalan mukaan laajasti käytössä. Ne nopeuttavat työtä ja pitävät henkilökunnan ajan tasalla.
Rautiainen kertoo, että selainpohjaisessa palvelussa tieto muutoksista välittyy asiakkaalle reaaliaikaisesti, eikä järjestelmän päivityksistä tarvitse itse huolehtia. Tilausten ja toimitusten seuranta ei vaadi päätetyöskentelyä, vaan palvelu toimii sujuvasti myös puhelimella. Ajankohtaiset, tärkeät tiedot tulevat push-ilmoituksella näytölle. Ilmoituksia lähtee tilausmuutoksista, tuotepuutoksista sekä siitä, kun keräily on valmis ja tilaus siirtyy kuljetukseen.
"Toimitukset-palvelu on todella kätevä käyttää kännykällä, joka on luontevasti mukana päivän askareissa. Olen myöntänyt käyttöoikeudet henkilökunnan jäsenille, ja jokainen voi tarpeen tullen tarkista tilaukset, katsoa mitä tavaraa on tulossa ja mihin aikaan toimitus saapuu. Myös kuorman purku ja tilauslistan tarkistaminen ja mahdolliset reklamaatiot onnistuvat kännykällä saman tien. Näppärä systeemi", Hakala kiittelee.
Uusi tarkempi toimitusaika vapauttaa asiakkaan resursseja. Pilotissa kerätyistä palautteissa korostuu selkeänä hyötynä työpäivän tehokkaampi suunniteltavuus. Asiakkaalla on edelleen tuttu toimitusaikaikkuna, mutta toimitusaika-arvion myötä on se entistäkin tarkempi - ja päivittyy, jos reitillä tapahtuu jotain yllättävää.
"Yhdessä asiakaspalautteessa sanailtiin, että tämä on ainoa tieto, joka ei lisää tuskaa", Rautiainen nauraa.
Ilmoitukset pitävät tilanteen ajan tasalla
Kuusijärvelle saapuu kuorma vähintään kolmesti viikossa, aikaikkunalla kello 13-15. Toimitusajankohta kiireisimmän lounasajan jälkeen on Hakalan mukaan heille toimivin - silloin on eniten henkilökuntaa paikalla.
"Yleensä toimitus saapuu heti yhdeltä, mutta uuden arvioitu toimitusaika -ominaisuuden myötä saamme ilmoituksen kännykkään tai katsomme palvelusta, jos aika muuttuukin. Tämä helpottaa päivän suunnittelua."
Palvelua kehitetään asiakaspalautteen perusteella
"Uusi entistä tarkempi saapumisilmoitus on otettu käyttöön syksyn aikana. Asiakas saa tiedon, kun kuljettaja on lähtenyt edeltävältä pysähdyspaikalta kohti asiakkaan osoitetta", Rautiainen kertoo.
Myös asiakkaiden toivoma mahdollisesta viivästyksestä kertova push-ilmoitus on jatkokehittelyssä.
Digitaaliset palvelut vapauttavat aikaa papereiden pyörittelystä. Rautiainen kertoo, että viimeinen paperilla hoidettu tukun ja asiakkaan välinen asia, panttipalautukset, siirtyvät myös digiaikakauteen 1.10. alkaen.
"Kespron digitaaliset palvelut tuovat arkeemme joustavuutta", Hakala kiittelee.
Arvioitu toimitusaika -ominaisuus
- Kertoo kuorman saapumisajan +-30 minuutin tarkkuudella.
- Kuljetustieto päivittyy toimituksen edetessä.
- Tarkistettavissa Toimitukset-palvelussa.
- Ilmoitukset tulevat myös puhelimeen.
Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.
Tule asiakkaaksiAsiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.
Tilaa Kespronetistä