Vispipuuro on edullinen jälkiruokaklassikko

Edullisten jälkiruokavaihtoehtojen ratkaisut kiinnostavat varsinkin lounasravintoloita. Vanhat klassikot tehdään usein edullisista raaka-aineista, ne herättävät nostalgiaa ja maistuvat vauvasta vaariin.

Julkaistu

Teksti

Kespro

Kuvat

Kespro

Vispipuuron valmistaminen ravintolassa vaatii hieman suunnittelua ja aikaa, mutta se on silti helppo ja yksinkertainen jälkiruoka. Suuri yleiskone helpottaa puuron vatkausta.

Keitinvedestä puolet voi korvata karpalo- tai sekamehulla ja mannaryynit keittää kypsiksi sokerin kanssa. Jäähtynyt massa vatkataan kuohkeaksi ja tarjoillaan marjojen kanssa. Marjat voi myös sekoittaa puuron joukkoon. Marjojen lisäksi vispipuurossa voi hyödyntää melkein mitä tahansa hedelmiä, esimerkiksi omenia.

Resepti: Vanhan ajan vispipuuro

Ainekset

  • 3 dl Mannasuurimoo
  • 1 l Menu Karpalomehu
  • 1 l vesi
  • 2 dl sokeri
  • sokeroituja puolukoita

Valmista näin

  1. Keitä mannasuurimoita nesteiden ja sokerin kanssa noin 10 minuuttia.
  2. Jäähdytä ja vispaa kuohkeaksi.
  3. Tarjoa!

Tuotteet Kesprosta

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä