Katso ostojesi kotimaisuusaste Kespron Raportit-palvelusta

Kespron Raportit-palvelun keräämän datan avulla ravintola saa ­tietää ostojensa kotimaisuusasteen. Datan avulla ravintola voi ohjata ­hankintojaan ja hyödyntää tietoja vastuullisuusviestinnässään.

Julkaistu

Teksti

Anna-Kaisa Asuja

Kuvat

Kespro ja iStock

Alkuperäinen julkaisu 10.5.2023.

Kotimainen lounas, sataprosenttisesti suomalaista lihaa, meillä syöt 75-prosenttisesti suomalaista ruokaa. Jatkossa sloganit ja myyntipuheet voi perustaa Kespron Raportit-palvelun avulla todennettavaan dataan. Raportit-palvelu lanseerattiin huhtikuussa. Palvelu kerää kaiken datan ravintolan Kesprosta tekemistä ostoksista sekä ostoista, joiden laskut kiertävät Kespron kautta. Ostodataa kertyy myös Kalatukku E. Erikssonilta ja Reinin Lihalta tehdyistä ostoista. Mukana on myös muutamia Kespron kumppaneita, esimerkiksi panimoita.

Palvelun avulla voi arvioida esimerkiksi tulevan kauden menekkiä. Liiketoiminnan johtamisen lisäksi Raportit-palvelu antaa hyviä välineitä myös vastuullisuusviestintään.

Palvelussa voi tallentaa oman näköisiä raportteja erilaisten hakusuodattimien avulla. Niiden avulla voi tarkastella esimerkiksi omien ostojen kotimaisuusastetta. Kotimaisuuttakin voi tarkastella eri näkökulmista sen mukaan, mikä ravintolan ja esimerkiksi sen vastuullisuusviestinnän kannalta on olennaista. Kotimaisuus on palvelussa omana sivunaan. Ostosten kotimaisuutta voi seurata tuote- ja tuoteryhmäkohtaisesti.

Raportit-palvelu kerää kaiken datan ravintolan Kesprosta tekemistä ostoista sekä ostoista, joiden laskut kiertävät Kespron kautta.

Enemmän kuin alkuperä

Kotimaisuuden määritelmän ovat rakentaneet Kespron ja Keskon asiantuntijat, ja sitä on sparrattu sekä asiakkaiden että viranomaisten kanssa. Kesprossa kotimaisuusaste tarkoittaa sitä, että tuotteen alkuperä on Suomessa tai se on merkittäviltä osin valmistettu Suomessa.

”Meillä kotimaisuus tarkoittaa enemmän kuin pelkkää alkuperää. Alkuperän lisäksi painotamme myös merkittävää valmistusta Suomessa, sillä monille kotimaisuus on myös tae tuoteturvallisuudesta, tuotantoprosessin hyvästä hygieniasta ja tuotannosta lähellä. Olemme halunneet alkuperän lisäksi nostaa myös suomalaisen työn arvostusta” vastuullisuusasiantuntija Valtter Vuori kertoo.

ML 3 23 Raportit 2

Kotimaisuuden tasoissa on neljä ehtoa. Alkuperän ja valmistuksen lisäksi kotimaisuudesta kertovat kolme erilaista alkuperämerkkiä: Sirkkalehti, Avainlippu ja Hyvää Suomesta. Osa tuotteista sijoitetaan todennäköisesti kotimainen -kategoriaan. Näiden tuotteiden osuus valikoimasta ja kotimaisuus-listaukselle nousevista tuotteista on pieni. Tässä kategoriassa on esimerkiksi vaakatuotteita. Vaakanumerolle ei ole määritelty alkuperää ja valmistusmaata, sillä vaakanumero saattaa vaihdella saatavuuden mukaan. Tässä kategoriassa on esimerkiksi vaa’alta myytäviä juureksia ja poikkeuksellisen kokoisia myyntieriä.

Palvelu tukee ravintola-asiakkaiden vastuullisuustyötä. Siitä saatu data on selkänoja, jonka pohjalta valintoja voi tehdä. Palvelusta näkee esimerkiksi ostojen kotimaisuusasteen.

Datasta tekoihin

Kespron Raportit-palvelu otettiin jo pilotointivaiheessa innokkaasti vastaan. Palvelu tukee ravintoloiden vastuullisuustyötä. Palvelusta saatu data on selkänoja, jonka pohjalta valintoja voi tehdä.

”Messuilla ja tapahtumissa monet asiakkaat ovat kyselleet, mikä taso kotimaisuusasteessa olisi hyvä. Jos kotimaisuus on tahtotila, valitsemalla kotimaiset pääraaka-aineet, lihan, kalan, kananmunan ja maitotuotteet, pääsee jo hyvälle tasolle. Suomessa on monipuolisesti ja laajasti laadukasta ruokaa”, Vuori kertoo.

Kotimaisuusaste voi vaihdella myös sesongeittain riippuen, miten kotimaisia raaka-aineita on saatavilla. Tilannetta voi seurata ja siihen voi reagoida nopeasti. Lisäksi Raportit-palvelusta voi seurata ostojen hiilijalanjälkeä.

”Ravintola voi seurata hiilijalanjälkeään ja viestiä siitä myös eteenpäin markkinoinnissaan ja ruokalistalla. Datasta selviää, mitkä tuoteryhmät siellä korostuvat ja mitä vähentämällä tai lisäämällä saadaan merkittävimmät vaikutukset.”

Ostojen kotimaisuutta voi seurata tuote- ja tuoteryhmäkohtaisesti.

Kespro Raportit-palvelu landing page hero 2024

Kespro Raportit – Ostodata käyttöön!

  • Kespron Raportit-palvelu toimii samoilla tunnuksilla kuin kespro.com tai Kespronet.
  • Palvelun saa käyttöön pyytämällä Kespron yhteyshenkilöä aktivoimaan tunnukset. Palvelu on maksuton.



Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä