Valio Koskenlaskija® - myyntivaltti menussasi

Valio Koskenlaskija® juhlii 90-vuotispäiväänsä tänä vuonna, ja tämä vireä tukkijätkä ui yhä uusien sukupolvien suosioon. Kenties Valio Koskenlaskija® menussasi onkin myyntivaltti, joka saa asiakkaan sydämen sykkimään?

Julkaistu

Teksti

Valio

Kuvat

Valio

Kaupallinen yhteistyö

Valio

Valio kysyi tuhannen suomalaisen makumuistoja Valio Koskenlaskija® -tuotteista. 1000 vastausta saatiin Iro Research Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksesta ja lisäksi muistoja kerättiin Valion some-kanavien kautta.

Tulosten mukaan 76 % suomalaisista käyttää Valio Koskenlaskija® -sulatejuustoja, ja 73 % tuotteen tuntevista on saanut siihen ensikosketuksen lapsuudenkodissaan tai perhepiiristään. Parhaimmillaan Valio Koskenlaskija® on ruoanlaitossa (59 %), mutta maistuu se myös leivän päällä (31 %) – etenkin miehille ja vanhemmille ikäryhmille.

Valio 42517 lasagnette

Lapsuudesta omille lapsille

Koska Valio Koskenlaskija®- tuotteet tulevat tutuiksi läheisten ihmisten kautta, niihin liittyy paljon tunteikkaita muistoja. Osa vastaajista nostaa esiin myös kouluruokailun ja työpaikkaruokailun. Syystä tai toisesta tämän juuston voimakas maku sattuu mieluisasti monien makunystyröihin. Muistoissa kuvatuissa tilanteissa toistuvat perhe, vanhemmat, isovanhemmat ja ystävät. Moni kertoo myös opettaneensa Valio Koskenlaskija® herkullisia käyttötilanteita omille läheisilleen eteenpäin.

Usein makumuistot Valio Koskenlaskija® juustosta liittyvät erilaisiin matkoihin, ulkoilmaretkiin ja ilta-aikaan. Muistoissa korostuvat myös vahvasti keitot ja kastikkeet. Kesäkeitto, kalakeitto, kasviskeitto, sienikeitto. Myös pasta- ja makaroniruoat keräsivät mainontoja.

Myös ruisleipä sekä näkkileipä ja hapankorppu ovat suomalaisten muistoissa Valio Koskenlaskija -juuston kavereita.

Valio 41098 nachopelti

Kotireseptiikasta inspiraatiota ammattikeittiöön

Valio.fi -kuluttajareseptiikkaa käyttävät kuukausittain sadat tuhannet suomalaiset. Sivuston käyttödata kertoo meille, mitä Valio Koskenlaskija® -reseptejä käydään katsomassa eniten. Tästä tarjoutuu kiinnostava kurkkaus, mitä kotikeittiöissä tosiasiassa tapahtuu. Reseptien suosiosta voi vetää johtopäätöksiä myös ammattikeittiön tarjonnan suunnittelussa. Väitämme, että maukas keitto ja Valio Koskenlaskija® -tuotteen nostaminen myös näkyviin menulle saa asiakkaan tunteet virittymään ja ruokahalun heräämään.

Tässä esimerkkejä suosituista kuluttajaresepteistä, joissa käytetään Valio Koskenlaskija® -tuotteita. Kaikkein suosituin oli Nachopelti, jonka jälkeen lista näyttääkin melko samanlaiselta kuin makumuistojen suosikit.

  1. Nachopelti
  2. Lasagne
  3. Makaronilaatikko
  4. Bataatti-porkkanasosekeitto
  5. Sienikeitto

Valio 40961 lihapulla mac cheese

Valio Koskenlaskija® ammattikeittiön tuotteet

Valio Koskenlaskija® Voimakas

Valio Koskenlaskija® kastikkeet

Valio Koskenlaskija® levittyvä annospakkaukset linjastolle



Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä