Tuttu Valio Koskenlaskija maistuu suomalaisille

Valio lanseerasi ensimmäisen sulatejuustonsa jo 90 vuotta ­sitten: legendaarinen Valio Koskenlaskija® aloitti makumatkansa suomalaisten suosikkijuustoksi.

Julkaistu

Teksti

Tarja Västilä

Kuvat

Valmistaja

Kaupallinen yhteistyö

Valio

Tuotantolaitoksessa Vantaan Vaaralassa Valio Koskenlaskija valmistuu keittosammioissa. Raaka-aine koostuu Valion kypsytetyistä juustoista, voista ja sulatesuoloista. Resepti on säilynyt melko pitkälti samana 90 vuotta. Putkia pitkin nestemäinen juustomassa päätyy pakkauskoneille ja lopulta palaksi, viipaleiksi, ruoka & dippi -tuotteiksi sekä ammattikeittiöitä varten suurempiin sankoihin ja harkoiksi.

Perinteistä Valio Koskenlaskija -sulatejuustoa valmistetaan vuorokaudessa seitsemisen tonnia. Vantaalla valmistetaan vuosittain noin 25 miljoonaa juustokiloa, josta reilu puolet on sulatejuustoa.

”Osaamista, kokemusta, pelisilmää ja käsityötä tarvitaan”, kiteyttää tuotekehittäjä Väinö Saarentola.

Joka erästä otetaan näytteet kerran tunnissa laadun varmistamiseksi. Prosessiasiantuntija Arto Linjakummun mukaan näytteistä katsotaan ulkonäkö ja rakenne, testataan maku ja annetaan aistinvarainen hyväksyntä.

”Maku edellä mennään, ja laatu on ykkösasia.”

ML 4 23 Premium Tuttu Valio Koskenlaskija maistuu suomalai 0001 Tänä päivänä Koskenlaskija on Suomen ostetuin sulatejuusto ja yksi arvostetuimmista juustobrändeistä.

Arvostetuksi juustobrändiksi

Harva elintarvike on pitänyt pintansa muuttumattomana 90 vuotta. Valio Koskenlaskijan keksijä on hämärän peitossa, mutta 1930-luvulla Valion mainospiirtäjä Veikko Emil Sipinen loihti 250 gramman pakkaukseen ulkoasun. Sitä ei ole vuosien varrella juurikaan muutettu. Lemminkäis-hahmo laskee koskea edelleen.

Juusto on myös osa Suomen sotahistoriaa. Puolen kilon Koskenlaskija-pakkaus kuului kaukopartiomiesten viiden päivän muona-annokseen jatkosodan aikana. Niinpä Valio Koskenlaskija oli vuoden 2017 Tuntematon sotilas -elokuvan yhteistyökumppani – molemmat edustavat suomalaista kulttuuria. Tällä hetkellä Valio kerää suomalaisten makumuistoja ja ruokavinkkejä tutusta sulatejuustosta. Ne julkistetaan syksyllä osana Valio Koskenlaskijan 90-vuotisjuhlavuotta.

Laatu näkyy työnteossa

Valio Koskenlaskija ei synny ilman kokeneita ja osaavia tekijöitä. Vantaalla on töissä noin 250 henkilöä, mukaan laskettuna tehtaan oma henkilöstö ja alihankkijoiden työntekijät tehdasalueella. Valion henkilöstöön kuuluu yli sata tutkimuksen ja tuotekehityksen ammattilaista, joista Saarentola on omistautunut täysin Valio Koskenlaskija -tuotteille. Hänen työhistoriansa on valiolaisittain tyypillinen: kesätöistä vakihommiin.

”Tulin aikoinaan kesäksi tuotevalmistukseen punnitsemaan juustoja sulatejuustoa varten. Kun sain opinnot valmiiksi, aloitin tuotekehittäjänä.”

Ensimmäinen projekti kymmenen vuotta sitten oli nuorempia kuluttajia varten kehitetty pikarituote, Valio Koskenlaskija Ruoka & dippi. Makuja on jo kuusi. Linjakumpukin on tyypillinen valiolainen: hän on viihtynyt yrityksessä jo liki 30 vuotta. Prosessiasiantuntijana hän ohjaa päivittäistä tuotantoa ja laadunhallintaa sekä tekee yhteistyötä tuotantovaiheiden ja tuotekehityksen kanssa.

Myös vuosia Valiolla työskennellyt tuotantovastaava Salli Pietikäinen toimii operatiivisena johtajana varmistaen, että työntekijöillä on turvalliset edellytykset tehdä työtään. Työsarkaan kuuluu oman osaston kehittäminen ja tuotannon suunnittelu.

”Kokenutta väkeä on paljon, ja omasta ammattitaidosta ollaan ylpeitä. Se näkyy laadussa.”

ML 4 23 Premium Tuttu Valio Koskenlaskija maistuu suomalai 0002 Helppo lasagne syntyy valmiista tomaattikastikkeesta ja mehevästä Koskenlaskijasta.

Monenlaiseen ruoanlaittoon

Ammattikeittiöille Valio Koskenlaskijasta on saatavilla eri vaihtoehtoja: 2,5 kilon sangoissa cheddar-maustettua ja kahta erilaista maustamatonta juustokastiketta sekä 2,5 kilon pussissa voimakasta, murennettua ja 1,5 kilon tankona voimakasta sulatejuustoa.

Ravintoloissa Valio Koskenlaskija -tuotteet toimivat monikäyttöisenä pohjana ruoanlaitossa. Kuluttajatuotteissa tarjolla on valmiiksi maustettuja tuotteita, joissa makuja on kymmenkunta paloina, viipaleina, levittyvänä ja pikareissa. Trenditietoa hyödynnetään ja kuluttajien toiveita kuunnellaan.

Työntekijöilläkin on omat suosikkinsa. Pietikäinen käyttää Valio Koskenlaskija Ruoka & dippi Voimakasta keittoihin ja laatikoihin. Jalapenon makuinen maistuu myös. Linjakumpu sujauttaa Valio Koskenlaskija -viherpippurijuustoa Lapin ukon porokeittoonsa. Saarentolan suosikki on leppäsavu, joka on uusin hänen kehittämistään mauista.

”Leppäsavu sopii grillailuun vaikkapa herkkusienen täytteenä. Valiolla on savustettuja juustoja ja tehtaalla oma savustamo, joten makua ei tarvitse lähteä talon ulkopuolelta hakemaan.”

Vinkki! Viimeistele pizza kylmällä Valio Koskenlaskija -juustokastikkeella tai kata sitä kastikkeeksi salaattibuffetiin.

Valio Koskenlaskija ammattikeittiössä

”Käytä murennettua Valio Koskenlaskijaa uunivuokiin. Niiden kypsennysaika on pitkä, joten juusto ehtii mukavasti sulaa ruoan joukkoon. Kastikeversiot Valio Koskenlaskijasta ovat tosi helppoja käyttää: niitä voi lisätä lähes ruokaan kuin ruokaan”, Valion keittiömestari Tuomas Hämäläinen ohjeistaa.



Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä